maanantai 11. marraskuuta 2019

6. osa - Morganin matkassa


Morgan saapui Annien ovelle hetimmiten. Annie oli soittanut hänelle itkunsekaisen puhelun, jossa oli sopertanut kaikenlaista. Huolestuneena ystävänä Morgan oli lähtenyt kotoaan heti saatuaan Annien rauhoittumaan sen verran, että sai tälle kerrottua tulostaan niin, että nainen jopa ymmärsi hänen sanansa.


"Kiitos, että tulit", Annie huudahti ja heittäytyi Morganin kaulaan.
"Totta kai mä tulin", punapää sanoi rauhallisesti ja puristi parasta ystäväänsä tiukasti.


"Mä en tiedä mitä mä tekisin, tää kaikki on ihan kamalaa", Annie parkui ja veti väristen henkeä.
"Kyllä se siitä, sun täytyy vaan keskittyä nyt Benjiin", Morgan sanoi järkevästi.


"Sä olet vahva, itsenäinen nainen, sä pärjäät kyllä. Se jätkä ei ollu sun arvoinen missään vaiheessa, vaikka oli siitä hyötyäkin, sulla meinaan on maailman ihanin kakara tuolla omassa huoneessaan leikkimässä sen ansiosta", Morgan yritti piristää ystäväänsä ja saikin hymyn tämän huulille, "nyt sä menet vähäksi aikaa sänkyyn lepäämään ja mä hoidan sillä aikaa Benjiä!"
"Kiitos", Annie sanoi koruttomasti ja lähti mieli maassa makuuhuoneeseensa.


Benji töpötti pienin taaperoaskelin samalla hetkellä ulos huoneestaan ja riemastui nähdessään kummitätinsä.
"Lei-lei!" poika jokelsi ja sai Morganin kaappaamaan itsensä leikkiin samantien.
"Täältä tulee hurja Mor-täti ja kaappaa sut!" nainen huudahti napatessaan Benjin käsivarsilleen. 


"Näin niitä pieniä Benji-poikia heitellään!" Morgan sanoi ja vaaleatukkainen poika vain nauroi.
"Huiii!" Benji kiljui riemuissaan.


"No niin, nyt on leikitty, nyt on aika syödä. Nam nam, hyvää sosetta", Morgan nauroi ja laski Benjin syöttötuoliin. Poika rupesi heti syömään innoissaan samalla höpöttäen jotain, mistä Morgan tuskin paljoa otti selvää. Poika alkoi oppia joitain sanoja, mutta kokonaiset lauseet olivat vielä kaukana.




Ennen lähtöään Morgan muisti vielä kaivaa laukustaan lahjapaketin Benjille.
"Hyvää synttäriä näin myöhässä!" hän sanoi iloisesti pojalle ja ojensi paketin hämmästyneelle kummipojalleen.
"Benji", poika sanoi ihmeissään.
"Niin, se on Benjille", Morgan sanoi ja auttoi poikaa avaamaan paketin, jonka sisältä paljastui keltainen kumiankka.
"Lakati Mol", Benji sanoi ja antoi kummitädilleen pitkän halauksen ennen kuin viiletti leikkimään uudella lelullaan.
"Tarkottiko toi, että se rakastaa Mor-tätiä?" Morgan kysyi Annielta, joka hymyili nyt tyynenä keittiönpöydän ääressä.
"Tarkoitti se", nainen vastasi, "kiitos tästä päivästä, Mor."
"Eipä mitään, ilo oli kokonaan mun puolella!"

**


Illalla Morgan kutsui lasilliselle viiniä miehen, jonka kanssa oli käynyt nyt muutamilla treffeillä. He joivat kaikessa rauhassa lasillisiaan ja nainen kertoili päivästään Benjin kanssa. Keegan ymmärsi hyvin naisen rakkauden kummipoikaansa kohtaan, olihan hänellä itselläänkin lapsi.


Keegan ei voinut olla hymyilemättä leveästi katsellessaan naista vierellään. Morgan oli hänen unelmiensa nainen, hän oli siitä varma. Hänellä oli käynyt kerran huonosti parisuhteen kanssa, mutta häntä se ei häirinnyt. Hän oli kasvattanut upean pojan yksin, vaikka hän olikin joutunut luopumaan elämästään varjoisilla kujilla. Morganiin hän oli tutustunut juuri näissä hämäräpuuhissa, ja siksi naisen kanssa olikin niin helppo olla, tämä ymmärsi.


Illan mittaan Morgan ja Keegan siirtyivät lounge baarin pihalla olevaan poreammeeseen. He kuiskuttelivat hempeyksiä toistensa korviin, hetki hetkeltä tunteiden kuumetessa.


Morgan vetäisi Keeganin syvään suudelmaan, josta kumpikaan ei halunnut irrottautua.


Eikä aikaakaan kun...


Pelehtimisen jälkeen Keegan viimein uskaltautui kysymään, tahtoisiko Morgan seurustella hänen kanssaan ja vastaus oli ehdottoman myöntävä. He kiljahtelivat kuin teini-ikäiset innostuksesta sovittuaan nyt virallisesti tapailevansa. Sitten Keeganin oli pakko lähteä takaisin Oasis Springsiin vapauttamaan lastenhoitaja.

**


Toinen suuri merkkipaalu Keeganin ja Morganin suhteessa oli, kun he sitoutuivat toistensa rikoskumppaneiksi. Se oli molemmille hyvin tärkeä sopimus, jota he kunnioittivat.


Paha-enteinen nauru täytti rappukäytävän sopimuksen päätteeksi.


Morgan onnistui rusauttamaan selkänsä nauraessaan, joten Keegan tarjoutui hieromaan sitä pikaisesti, mikä sai jälleen kerran tunteet kuumenemaan ja...


.. ehkäisykin pääsi unohtumaan.

**


Eipä aikaakaan kun Morgan ja Keegan päättivät ottaa vielä yhden askeleen elämissään eteen päin. Ei sillä, että kummallakaan olisi ollut kiire mihinkään, mutta he vain eivät halunneet viettää päivääkään erossa (ei kuitenkaan samanlaisella sairaalla tavalla kuin Camron), joten he päättivät muuttaa yhteen ja samalla kertaa pistettiin talo remonttiin, sillä lisää tilaa tarvittaisiin jossain kohtaa.


Zane oli hyvätapainen nuori mies, joka oli ottanut Morganin uudeksi äitihahmokseen jo muutaman näkemisen jälkeen. Morgan aikoi adoptoida pojan huollettavakseen jossain kohtaa, mutta siihen paperisotaan ei ollut ollut vielä aikaa.

**


Se ehkäisyn unohtaminen johti siihen, että pahoinvoituaan muutaman päivän, Morgan teki raskaustestin, joka näytti positiivista. Hänen mielensä oli tyynen rauhallinen ja iloinen. Keegan ja hän olivat vain ohimennen keskustelleet siihen mennessä lapsista, mutta Morgan tiesi miehen iloitsevan pikkuisesta tulokkaasta.


"Rakas, sä et ikinä arvaa!" Morgan aloitti uutisten kerronnan.


"Mä olen raskaana!" hän huudahti miehelle, joka järkyttyi selkeästi.


"Eikö ole ihanaa?!" Morgan hihkui miehen vielä kootessa itseään.


"Kyllä, rakas, se on ihanaa", Keegan sanoi lopulta autuas hymy huulillaan.

**

Tässä oli vähän pikavauhtiin kerrottuna Morganin elämästä. Tämän jälkeen en tiedä, teenkö enää osia Morganista vai keskitynkö vain Annien ja tämän perheen seikkailuihin. Tähän tuli hirveen vähän jotenkin tekstiä, mutta kuvia taitaakin olla senkin edestä. Jotenkin ei nyt vaan irronnut, mutta halusin tämän osan alta pois. :D Näitä osia tulee nyt ihan tappotahtiin, mulla on nyt 10. osakin jo valmiina odottamassa ja haluan vaan päästä seikkailemaan tässä tarinassa seuraavalla sukupolvella!

4 kommenttia:

  1. Kiva, että Morgan pysyttelee ystävänsä tukena, aivan kuten on luvannutkin. Toki nyt hän ei varmasti kykene auttamaan Annieta enää niin paljoa, kun on omakin perhe, mutta toivottavasti naisten ystävyys säilyy siitäkin huolimatta. Ehkä se, että Morgan saa myös vauvan, voisi yhdistää heitä entisestään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Naisten ystävyys pysyy varmasti aina, heillä on niin vahva side parhaina ystävinä. :) Ja Morgan on varmasti tulevaisuudessakin tärkeä myös Benjille tämän kummitätinä ja läheisenä perheystävänä! Kiitos kommentista :)

      Poista
  2. Oli tosi kiva kuulla miten Morganilla on sujunut sen jälkeen, kun Annie ja Camron muuttivat pois. Hienoa, että hän on löytänyt rinnalleen elämäänsä miehen, joka ymmärtää häntä ja osaa antaa sekä tilaa että rakkautta. Lapsen saaminen ehkä pehmentää häntä... tai sitten ei =D Varmasti hän kuitenkin kokee vielä syvempää yhteyttä Annien kanssa jakaessaan myös äitiyden ilot ja murheet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että tykkäsit, että kerroin väliin Morganin elämästä. :) Annien kanssa naiset ovat ihan erottamattomia vaikka perheiden pyörittäminen on vienyt ison osan heidän ajastaan. :) Kiitos kommentista!

      Poista