torstai 30. tammikuuta 2020

22. osa - Kuolema, elämä ja jälkikasvu


"Siis mä en tajua sitä tyyppiä!" Cedrik vaahtosi Jadalle eräänä kauniina päivänä.
"Joo, se on kyl tosi tyhmä", Jada myötäili.


"Luulis, että tän ikäsenä ei olis enää niin lapsellista touhua mut ei..."
"Mmm..."


"Siis oikeesti, se jätkä on ihan kusipää", Cedrik jatkoi vain vaahtoamistaan ja sai Jadan säntäämään vessaan, sillä hän oli toivonut tapaamiselta jotain aivan muuta kuin Samuelin erinäisten idioottimaisten tekemisten puimista.


"Hei. kaunis neiti, älä karkaa", Cedrik sanoi seurattuaan tyttöä kylpyhuoneeseen ja suuteli tämän käsiä. Jada hymyili ujosti pojalle ja kikatti kun tämä nappasi häntä lanteilta kiinni ja ohjasi takaisin huoneeseensa.


"Jada, kai sä tiedät, mitä mä tunnen sua kohtaan?" Cedrik sanoi matalalla äänellä ja laski kätensä tytön reidelle varovaisesti.
"En mä voi tietää, jos sä et sano", Jada sanoi ääni väristen, vaikka tiesi tasan tarkkaan. Heidän tunteensa toisiaan kohtaan olivat menneet aivan seuraavalle tasolle heidän tullessa teini-ikään.


"No mä näytän sulle", Cedrik sanoi, tarrasi Jadaa vyötäisiltä ja suuteli tyttöä. Jada vastasi suudelmaan innokkaana ja pian he eivät muusta maailmasta tienneet enää mitään, niin keskittyneinä he olivat vain toisiinsa.

**



Cedrik oli tosiaan saanut toivomansa raketin syntymäpäivälahjaksi ja hän teki kovasti töitä sen eteen, että joskus pääsisi sillä lentämään Sixamiin. Kukaan ei oikein tuntunut ymmärtävän pojan pakkomiellettä avaruudesta, mutta ei kukaan silti sanonut mitään asiasta.

**


Eräänä päivänä, kun Annie oli yksin kotona, Seamus tuli talolle ja marssi lukitsemattomasta ovesta sisään. Annie raivostui nähdessään miehen ja haukkui tämän ensitöikseen pataluhaksi.


Sitten Annie tunsi jonkin muuttuvan sisällään.


Hän laskeutui makuulle lattialle, kun hänen kroppansa ei enää toiminut ollenkaan. Mitä tämä oli? Oliko hänen aikansa tullut? Näin pian?



Ja kyllä se vain oli. Annien raivostuminen Seamusille vei hänen viimeiset voimansa elää tätä elämää ja hän nukahti ikiuneen olohuoneen lattialle. Ainoastaan Xavier ja Seamus olivat paikalla todistamassa tapahtumaa, joskin jälkimmäinen hipsi nopeasti ja huomaamattomasti ulos talosta, ettei kukaan alkaisi syyttää häntä vanhan naisen tappamisesta.

**


Koko perhe oli surun murtama. Annie oli ollut kaikille erittäin iso osa elämää, Roman oli suorastaan lamaantunut surustaan.

**


"Hei, rakas, mä tiedän, että sulla on ollut tosi rankkaa, mutta mitä jos me mentäis mun syntymäpäivän kunniaksi huomenna treffeille?" Marcel kysyi Beatrixilta, joka yritti kaikin voimin näyttää lapsille, että kuolema, vaikka ikävää olikin, ei pysäyttäisi koko maailmaa.


"Annas kun mä vähän hieron sua... Ai kamala, sun hartiat on ihan jumissa". Marcel sanoi hieroessaan rytmikkäästi Beatrixin hartioita. Nainen nautti kosketuksesta ja läheisyydestä täysin rinnoin. Hän todella halusi lähteä huomenna tämän miehen kanssa treffeille, viime kerrasta oli liian kauan.


"Kuule, mennään vaan huomenna jonnekin syömään kahdestaan. Se kuulostaa musta tosi ihanalta", Beatrix sanoi miehelle ja molemmat hymyilivät toisilleen. He olivat läpensä rakastuneita, he halusivat molemmat kasvaa vanhoiksi yhdessä.


"Tules tänne, Trixie-rakas, ollaan ihan vaan näin", Marcel mumisi Beatrixin korvaan ja veti naisen aivan lähelleen. Siinä he sitten istuivat, takkatulen äärellä.

**


Seuraavan päivän treffit potkaistiin käyntiin kakulla ja kynttilöillä. Marcelin oli aika kasvaa vanhuuteen. Beatrix kannusti miestä, joka oli hieman huolissaan vanhenemisesta.


Marcel toivoi pitkää elämää ja suotuisaa vastausta erääseen kysymykseen...




Marcel johdatti Beatrixin nummelle ja hipaisi naisen poskea niin, että tältä meinasi mennä jalat alta.








Kosinta oli Marcelin tapainen sanoineen, ei liian korni tai korea, mutta silti täynnä tunnetta. Beatrix suostui onnensa kukkuloilla, tätä hän oli tarvinnut selvitäkseen eteen päin elämässään. Marcel oli taivaan lahja hänelle, hän ei ollut enää punninnut itseään kaiken aikaa eikä murehtinut painostaan, hänelle riitti, että hän kelpasi sellaisenaan Marcelille.

**


Perheen nuorimmat olivat ottaneet Xavierin hoitaakseen. Etenkin Cedrik oli innokas leikkimään koiran kanssa, vaikka teini-ikäistä ei sateessa huvittanut lenkkeilyt. Beatrix kuitenkin antoi sen verran kurinpalautusta vastuullisuudesta, että alkoivat ne sadepäivienkin lenkit toteutua.

**


Oli koittanut sen aika, että Seamus oli kutsuttu tapaamaan lapsiaan. Beatrix oli häntä vastassa ovella, ja antoi heti ohjeistusta miehelle hyvin tiukkaan sävyyn Seamus ei innostunut tällaisesta kurittamisesta vaan länkytti samalla mitalla takaisin. Entinen pariskunta olisi ollut pian toistensa kurkuissa kiinni, joten Beatrix poistui sisälle.


"Isi! ISI!" Calliope huusi ovella ja ryntäsi isänsä syliin.
"Hei, vintiö, ootpas sä kasvanut", Seamus naurahti ja syleili tytärtään.


Cedrik ja Charlize olivat hieman etäisempiä miehelle. He eivät luottaneet tähän mieheen, joka oli heidät täysin hylännyt vuosiksi, vain jotta saisi elää toisen perheensä kanssa rauhassa. Cedrik kuitenkin jutteli mukavia isänsä kanssa, mutta Charlize oli vain hiljaa ja tuijotti.


Ennen lähtöään Seamus pakotti Charlizen halaukseen, jonka jälkeen Calliope nyki häntä innokkaasti hihasta. Tyttö oli keksinyt loistojutun.
"Isi, voisitko sä peitellä mut sänkyyn?" punapäinen tyttö kysyi henki salpautuen jännityksestä.
"Totta kai, pikkuinen, näytä tietä sun huoneeseen."

Charlize ja Cedrik vaihtoivat tietäväisiä katseita. Callie tulisi vielä pettymään, ja pahasti.


"Hyvää yötä, isin prinsessa, nuku mitä kauneinta unta", Seamus leperteli tyttärelleen ja suukotti tämän ohimoa vielä peiteltyään tytön tarkasti.
"Hyvää yötä, isi", Calliope mumisi jo unen rajamailla.

Seamus jäi hetkeksi katselemaan nukkuvaa tytärtään ja tunsi pienen piston sydämessään, joka tosin meni pian ohi. Ei hän kaivannut tätä perhettä, saati Beatrixia puolisona. Kaileyn kanssa hänellä oli kaikki mitä hän tarvitsi, ja Nyla ja Marius olivat täydellisiä lapsia hänelle, ja heissä oli ihan riittävästi puuhaa. 

**

Tulihan se Seamus käymään, mutta häntä ei kauheasti varmastikaan enää lastensa elämässä näy. Mikä pettymys koko mies itselleni! Kiitos kaikille teille kolmelle kommentoijalle, teidän kommentit piristää aivan suunnattomasti ja tekee mieli tehdäkin tätä tarinaa kun olette messissä! Jotta mielenkiinto säilyy, niin pian tapahtuu jotain skandaalimaista. ;)

perjantai 17. tammikuuta 2020

21. osa - Vaikeuksia


"Kuules, rakas, meillä olisi vähän puhuttavaa", Beatrix aloitti halaillessaan tytärtään tämän sängyllä.
"En se mä ollut, se oli Charlie, ihan varmasti oli!" Callie sanoi heti hädissään.
"Jahas, meillä taitaa olla muutakin keskusteltavaa, mutta unohdetaan se nyt. Mun täytyy kertoa sulle jotain, muut tietävät tästä jo... Mulla on uusi miesystävä."
"Mitä?! Entä isi? Isin piti tulla takaisin meidän luokse!" tyttö parahti ja loikkasi ylös sängyltä.



"Kultaseni, ei isi tule enää koskaan asumaan meidän kanssa. Isi teki sen valinnan itse, ja äidin on elettävä elämää eteen päin", Beatrix sanoi ja yritti parhaimpansa mukaan rauhoitella tyttöä. Voi, miten hänen olisi tehnyt mieli kertoa tytölle koko totuus. Hän ei tosin tiennyt, mitä mies oli puuhannut heidän eronsa jälkeen, oliko tämä mennyt sen toisen naisen luokse vai asuiko tämä katuojassa. Huhuihin hän ei ollut suostunut uskomaan.

"Mutta äiti... Miksen mä saa nähdä isiä?" Callie kysyi alahuuli väpättäen ja ääni täristen. Beatrixin sydänalaa puristi.
"Kyllä sä saat, tietenkin sä saat. Mä olen vaan odottanut, että te kasvatte vähän. Mun täytyy sopia isin kanssa tapaaminen."
"Oikeasti?"
"Ihan oikeasti."



Beatrixin lähdettyä Callie raivosi itsekseen. Hän ei halunnut mitään tyhmää isäpuolta. Hän halusi oman isinsä. Lopulta tyttö heittäytyi sängylleen itkemään elämän epäreiluutta.

**


"Lapset, tässä on Marcel Solomon, Marcel, tässä on mun lapset, Cedrik, Charlize ja Calliope", Beatrix esitteli toisilleen vieraat toisilleen.
"Hei muksut! Mua saa kutsua Celiksi, ja mä haluaisin ehdottaa pizzaa ja leffailtaa!"
Kahden lapsen suusta kuuluikin tämän ehdotuksen myötä hihkuntaa ja iloisia ilmeitä, mutta...


"Sä et ole mun isi! Sä olet ihan tyhmä ja idiootti!" Callie huudahti ja mulkoili pahasti miestä keittiössään. Hän ei mitään tyhmiä elokuvia katselisi tämän kanssa. Vessaan rientänyt Beatrix ei ollut kuulemassa, joten Marcel yritti hieman komentaa tyttöä.
"Siistipäs suutasi, nuori neiti", tämä sanoi tiukasti. Tyttö katsoi häntä silmiin niin vihaisesti, että hän säikähti. Olihan Beatrix sanonut, että Callien oli vaikea hyväksyä uutta miestä Beatrixin elämään, mutta että noin suuri viha ja inho tytöstä kohosi. Onneksi Beatrix tuli sillä hetkellä takaisin keittiöön ja sai kuulla heti kahdelta muulta lapselta mitä oli tapahtunut.


Beatrix istutti Calliopen ruokapöydän ääreen ja Marcelin tämän viereen.
"Calliope Penelope Oliver, mitä me ollaan keskusteltu ihmisten haukkumisesta?"
"Ettei niin saa tehdä..."
"Ja mitä sä teit äsken?"
"Haukuin Marcelia..."
"Miksi?"
"Sillä ei ole oikeutta tulla tänne ja esittää isiä!"
"En mä esitä kenenkään isiä, mä en ole sun isäsi, enkä hänen paikkaansa tule viemään ikinä", Marcel sanoi rauhallisesti.


"Joten pyydäppä anteeksi", Beatrix käski ja sai tytön painamaan päänsä ja pyytämään lattiaa tuijottaen anteeksi. Sitten tyttö karkasi silmiään pyyhkien yläkertaan omaan huoneeseensa.
"Kyllä se siitä vielä", Marcel sanoi ja tarttui Beatrixia kädestä.
"Mä lupasin tytölle, että lapset pääsevät näkemään pitkästä aikaa isäänsä... Ne ei ole nähneet sitä eron jälkeen", Beatrix vaikeroi ja painoi päänsä kättään vasten.
"Kaikki järjestyy, mä voin tulla mukaan."

**


Yläkerrassa Callie itki sängyllään holtittomasti. Hän vain tahtoi isin. Hän ei ikinä pyytäisi mitään keneltäkään, jos vain isi hakisi hänet sillä sekunnilla pois. Mutta hän tiesi, ettei äiti antaisi. Hän ei ymmärtänyt, mitä niin pahaa isi muka oli tehnyt, että sai äidin käyttäytymään noin ilkeästi. Äiti oli ihan typerä, maailman typerin.

**


Charlieta vaivasivat elokuvan jälkeen hirviöt sängyn alla. Beatrix suihkutti hirviöntorjunta-ainetta ja monsterit katosivat heti.

**


Kun kaikki lapset viimein nukkuivat, oli Beatrixilla ja Marcelilla viimein aikaa vain heille kahdelle.  He olivat alusta lähtien tunteneet mitä suurinta intohimoa toisiaan kohtaan, eikä se ottanut laantuakseen. He olivat pahempia kuin teini-ikäiset, tosin vain fiksumpia ja varovaisempia.

**


Cedrik kutsui eräänä päivänä äitinsä ollessa töissä Nylan heille leikkimään. Lapset olivat edelleen hyvissä väleissä ja Cedrikin aiemmat pohdinnat olivat saaneet sen päätöksen, että eihän Nyla kellekään ollut mitään pahaa tehnyt. Hän kuitenkin halusi pitää siskon salassa edelleen äidiltänsä, tämä ei välttämättä kestäisi kuulla lastensa isän toisesta perheestä. Cedrik oli fiksu nuori mies, kun tajusi edes ajatella tällaista.

**


Myöhemmin illalla, kun Beatrixkin oli jo kotona ja Cedrik oli lähettänyt Nylan kotiin ennen tämän tuloa, Charlie istui veljensä seuraan television ääreen.
"Mistä sä tunnet sen Nylan?" Charlie kysyi veljeltään heti.
"Sehän on meidän sis... Siis se on mun luokalla", Cedrik meinasi möläyttää. Hän kuitenkin uskoi vaihtaneensa lauseen suuntaa tarpeeksi nopeasti. Tarkkakorvainen Beatrix kuitenkin oli kuullut kaiken, mitä poika sanoi ja hän jäi aprikoimaan. Siskoko? Sehän tarkoittaisi, että se nainen oli saanut lapsen samoihin aikoihin kuin hänkin!

**



**




Annie oli järjestänyt koko suvulle kokoontumisen ja samalla ne olisivat hänen ja Romanin läksiäiset Annien talosta. Bianca jäisi pitämään talosta huolta, mutta vanhukset olivat Beatrixin pyynnöstä muuttamassa viettämään viimeiset elinpäivänsä Annien vanhimman tyttären perheen luona. 


Muiden mennessä sisälle, Annie vei Marcelin kauemmas kaikesta.
"Mitä mieltä sä nyt olet tuosta meidän Trixiestä?" nainen kysyi suoraan.
"Mä olen NIIN rakastunut siihen", mies vastasi naurahtaen.
"Olethan sinä nyt sitten kunnollinen? Tulen vaikka haudasta käsin antamaan sulle opetuksen, se tyttö ei meinaan ansaitse enää yhtään kärsimystä."
"Mä en ikinä aio satuttaa Trixietä. Mä aion vaalia ja kunnioittaa häntä joka ikinen päivä, samoin kuin hänen lapsiaan", Marcel sanoi hieman loukkaantuneena ystävänsä epäilyistä.
"Kyllä minä sen uskon", Annie sanoi hymyillen ja halasi pikaisesti miestä ennen kuin lähti itsekin sisälle katsomaan, että viimeisetkin tavarat olivat valmiina muuttoon.

**


Beatrix oli uutta taloa rakentaessaan unohtanut syntymäpäivänsä, niinpä hän juhlisti niitä hieman yllättäen vielä tapetoimattomassa olohuoneessa. Hupsista!

**


Cedrikin syntymäpäivää sentään juhlistettiin kakulla ja koko ydinperheen kesken. Cedrik maistoi kuorrutetta, puhalsi kynttilät sammuksiin ja pyörähti ympäri: teini-ikä odottaisi!


Myöhemmin illalla Cedrik istui sängyllään ja mietti mitä halusi elämältään nyt kun oli hieman vanhempi. Edelleen hän halusi olla astronautti, se oli hänen elämäntavoitteensa. Mutta kyllä hän vain kovasti oli edelleen ihastunut Jadaan. Ja nyt hän aikoi ottaa selvää, olisiko tyttö ihastunut myös häneen.


"Mä pystyn siihen", hän sanoi itselleen hiljaa.

**

Alkaa lapsiinkin muodostua omanlaisensa luonteet pikkuhiljaa, mä olen melko varma kuka tulee olemaan perijä, mutta vielähän se mieli saattaa muuttua. :D Kiitoksia kommenteista viime osaan! :)