22. osa - Kuolema, elämä ja jälkikasvu

"Siis mä en tajua sitä tyyppiä!" Cedrik vaahtosi Jadalle eräänä kauniina päivänä.

"Joo, se on kyl tosi tyhmä", Jada myötäili.

"Luulis, että tän ikäsenä ei olis enää niin lapsellista touhua mut ei..."

"Mmm..."

"Siis oikeesti, se jätkä on ihan kusipää", Cedrik jatkoi vain vaahtoamistaan ja sai Jadan säntäämään vessaan, sillä hän oli toivonut tapaamiselta jotain aivan muuta kuin Samuelin erinäisten idioottimaisten tekemisten puimista.

"Hei. kaunis neiti, älä karkaa", Cedrik sanoi seurattuaan tyttöä kylpyhuoneeseen ja suuteli tämän käsiä. Jada hymyili ujosti pojalle ja kikatti kun tämä nappasi häntä lanteilta kiinni ja ohjasi takaisin huoneeseensa.

"Jada, kai sä tiedät, mitä mä tunnen sua kohtaan?" Cedrik sanoi matalalla äänellä ja laski kätensä tytön reidelle varovaisesti.

"En mä voi tietää, jos sä et sano", Jada sanoi ääni väristen, vaikka tiesi tasan tarkkaan. Heidän tunteensa toisiaan kohtaan olivat menneet aivan seuraavalle tasolle heidän tullessa teini-ikään.

"No mä näytän sulle", Cedrik sanoi, tarrasi Jadaa vyötäisiltä ja suuteli tyttöä. Jada vastasi suudelmaan innokkaana ja pian he eivät muusta maailmasta tienneet enää mitään, niin keskittyneinä he olivat vain toisiinsa.

**

Cedrik oli tosiaan saanut toivomansa raketin syntymäpäivälahjaksi ja hän teki kovasti töitä sen eteen, että joskus pääsisi sillä lentämään Sixamiin. Kukaan ei oikein tuntunut ymmärtävän pojan pakkomiellettä avaruudesta, mutta ei kukaan silti sanonut mitään asiasta.

**

Eräänä päivänä, kun Annie oli yksin kotona, Seamus tuli talolle ja marssi lukitsemattomasta ovesta sisään. Annie raivostui nähdessään miehen ja haukkui tämän ensitöikseen pataluhaksi.

Sitten Annie tunsi jonkin muuttuvan sisällään.

Hän laskeutui makuulle lattialle, kun hänen kroppansa ei enää toiminut ollenkaan. Mitä tämä oli? Oliko hänen aikansa tullut? Näin pian?

Ja kyllä se vain oli. Annien raivostuminen Seamusille vei hänen viimeiset voimansa elää tätä elämää ja hän nukahti ikiuneen olohuoneen lattialle. Ainoastaan Xavier ja Seamus olivat paikalla todistamassa tapahtumaa, joskin jälkimmäinen hipsi nopeasti ja huomaamattomasti ulos talosta, ettei kukaan alkaisi syyttää häntä vanhan naisen tappamisesta.

**

Koko perhe oli surun murtama. Annie oli ollut kaikille erittäin iso osa elämää, Roman oli suorastaan lamaantunut surustaan.

**

"Hei, rakas, mä tiedän, että sulla on ollut tosi rankkaa, mutta mitä jos me mentäis mun syntymäpäivän kunniaksi huomenna treffeille?" Marcel kysyi Beatrixilta, joka yritti kaikin voimin näyttää lapsille, että kuolema, vaikka ikävää olikin, ei pysäyttäisi koko maailmaa.

"Annas kun mä vähän hieron sua... Ai kamala, sun hartiat on ihan jumissa". Marcel sanoi hieroessaan rytmikkäästi Beatrixin hartioita. Nainen nautti kosketuksesta ja läheisyydestä täysin rinnoin. Hän todella halusi lähteä huomenna tämän miehen kanssa treffeille, viime kerrasta oli liian kauan.

"Kuule, mennään vaan huomenna jonnekin syömään kahdestaan. Se kuulostaa musta tosi ihanalta", Beatrix sanoi miehelle ja molemmat hymyilivät toisilleen. He olivat läpensä rakastuneita, he halusivat molemmat kasvaa vanhoiksi yhdessä.

"Tules tänne, Trixie-rakas, ollaan ihan vaan näin", Marcel mumisi Beatrixin korvaan ja veti naisen aivan lähelleen. Siinä he sitten istuivat, takkatulen äärellä.

**

Seuraavan päivän treffit potkaistiin käyntiin kakulla ja kynttilöillä. Marcelin oli aika kasvaa vanhuuteen. Beatrix kannusti miestä, joka oli hieman huolissaan vanhenemisesta.

Marcel toivoi pitkää elämää ja suotuisaa vastausta erääseen kysymykseen...

Marcel johdatti Beatrixin nummelle ja hipaisi naisen poskea niin, että tältä meinasi mennä jalat alta.

Kosinta oli Marcelin tapainen sanoineen, ei liian korni tai korea, mutta silti täynnä tunnetta. Beatrix suostui onnensa kukkuloilla, tätä hän oli tarvinnut selvitäkseen eteen päin elämässään. Marcel oli taivaan lahja hänelle, hän ei ollut enää punninnut itseään kaiken aikaa eikä murehtinut painostaan, hänelle riitti, että hän kelpasi sellaisenaan Marcelille.

**

Perheen nuorimmat olivat ottaneet Xavierin hoitaakseen. Etenkin Cedrik oli innokas leikkimään koiran kanssa, vaikka teini-ikäistä ei sateessa huvittanut lenkkeilyt. Beatrix kuitenkin antoi sen verran kurinpalautusta vastuullisuudesta, että alkoivat ne sadepäivienkin lenkit toteutua.

**

Oli koittanut sen aika, että Seamus oli kutsuttu tapaamaan lapsiaan. Beatrix oli häntä vastassa ovella, ja antoi heti ohjeistusta miehelle hyvin tiukkaan sävyyn Seamus ei innostunut tällaisesta kurittamisesta vaan länkytti samalla mitalla takaisin. Entinen pariskunta olisi ollut pian toistensa kurkuissa kiinni, joten Beatrix poistui sisälle.

"Isi! ISI!" Calliope huusi ovella ja ryntäsi isänsä syliin.

"Hei, vintiö, ootpas sä kasvanut", Seamus naurahti ja syleili tytärtään.

Cedrik ja Charlize olivat hieman etäisempiä miehelle. He eivät luottaneet tähän mieheen, joka oli heidät täysin hylännyt vuosiksi, vain jotta saisi elää toisen perheensä kanssa rauhassa. Cedrik kuitenkin jutteli mukavia isänsä kanssa, mutta Charlize oli vain hiljaa ja tuijotti.

Ennen lähtöään Seamus pakotti Charlizen halaukseen, jonka jälkeen Calliope nyki häntä innokkaasti hihasta. Tyttö oli keksinyt loistojutun.

"Isi, voisitko sä peitellä mut sänkyyn?" punapäinen tyttö kysyi henki salpautuen jännityksestä.

"Totta kai, pikkuinen, näytä tietä sun huoneeseen."

Charlize ja Cedrik vaihtoivat tietäväisiä katseita. Callie tulisi vielä pettymään, ja pahasti.

"Hyvää yötä, isin prinsessa, nuku mitä kauneinta unta", Seamus leperteli tyttärelleen ja suukotti tämän ohimoa vielä peiteltyään tytön tarkasti.

"Hyvää yötä, isi", Calliope mumisi jo unen rajamailla.

Seamus jäi hetkeksi katselemaan nukkuvaa tytärtään ja tunsi pienen piston sydämessään, joka tosin meni pian ohi. Ei hän kaivannut tätä perhettä, saati Beatrixia puolisona. Kaileyn kanssa hänellä oli kaikki mitä hän tarvitsi, ja Nyla ja Marius olivat täydellisiä lapsia hänelle, ja heissä oli ihan riittävästi puuhaa. 

**

Tulihan se Seamus käymään, mutta häntä ei kauheasti varmastikaan enää lastensa elämässä näy. Mikä pettymys koko mies itselleni! Kiitos kaikille teille kolmelle kommentoijalle, teidän kommentit piristää aivan suunnattomasti ja tekee mieli tehdäkin tätä tarinaa kun olette messissä! Jotta mielenkiinto säilyy, niin pian tapahtuu jotain skandaalimaista. ;)