sunnuntai 1. joulukuuta 2019

14. osa - Aikuistumista ja yliopistoilua


Oli pian aika juhlia jälleen syntymäpäiviä, tällä kertaa Benjin. Muun perheen kannustaessa poika mietti tarkkaan mitä kynttilöiltä toivoisi. Lopulta hän päätyi toivomaan, että kaikki kääntyisi parhain päin hänen suhdekiemuroissaan Lilitin ja Stevien kanssa.


Kynttilät sammuivat ja niin tuli Benjistä nuori aikuinen. Hänestä kasvoi luonteeltaan mikäpä muu kuin romantikko. Se ei yllättänyt oikeastaan ketään perheestä, sillä kaikki tiesivät ainakin pikkuhiukkasen hänen lemmenkaipuustaan ja useammasta ihastuksesta.

**


Benji piti pienen kokoontumisen vanhoille ystävilleen seuraavana päivänä, kun kaikki heistä olivat astuneet aikuisuuden maailmaan. Eniten hän kuitenkin tässä kokoontumisessa keskittyi juttelemaan Noran kanssa vanhoista ajoista. Häntä häiritsi pikkuhiukkasen punapäisen naisen luonne, johon oli nyt aikuistuessa tullut pikkuripaus vainoharhaisuuttakin. Nora oli kaunis nuoren miehen mielestä, mutta luonne oli niin eroavainen Benjin oman kanssa, että ei hän haaveillut ollenkaan suhteesta tämän kanssa vaikka se heidän vanhempiensa toiveena olikin ollut.



"Muistatko sillon kun oltiin lapsia, sen kerran kun se opettaja..." Benji tarinoi vanhan ystävänsä kanssa, joka kuunteli ilolla miestä.
"Joo, kyllä mä..."
"Ja sitten sen kerran, kun mä sanoin sille yhdelle pojalle tosi tiukasti, että..."
"Joo..." Nora totesi hieman hämillään pojan suunnattomasta puhetulvasta, johon ei hänellä ollut mitään mahdollisuutta sanoa mihinkään väliin oikein mitään. Niinpä hän vain tyytyi nyökyttelemään.

**


Koko perheen illalliset olivat Annielle sydämen asia. Lapset olivat ehkä hieman erimieltä tästä jokailtaisesta perhehetkestä ja karkasivat hyvin nopeasti pois pöydästä, jättäen Annien valittamaan asiasta kihlatulleen. He olivat suunnitelleet häitänsä kovasti, mutta jotenkin vain niiden järjestäminen oli aina jäänyt. Ja nyt kun vanhimmat olivat lähdössä jo pian yliopistoon, pitäisi ottaa huomioon vielä näidenkin opiskelut ja menot. Annie haaveili keväthäistä, mutta arveli lapsiensa menevän naimisiin ennen kuin hän kerkeäisi astella avioliittoon.

**



Annie sai aikaiseksi nähdä pitkästä aikaa Morganiakin kotinsa ulkopuolella, kun nainen kutsui tämän viettämään kanssaan baariin tyttöjen iltaa. Vanhoilla ystävillä oli paljon puhuttavaa ja valitettavaa. Tai lähinnä valittaja oli Annie, sillä tämä oli hieman allapäin siitä, että lapset olivat kasvaneet niin kovin nopeasti, kun taas Morgan oli kiitollinen siitä, että Nora ja hänen poikapuolensa Zane olivat jo aikuisia. Niimpä Morgan kuunteli ja koitti piristää Annieta koko illan viinilasillisten äärellä.

**


Seuraavana oli vuorossa Beatrixin syntymäpäivät. Hän puhalsi kynttilät kerkeämättä toivoa mitään, sillä hän vain halusi kasvaa aikuiseksi ja nopeasti. Hän oli kyllästynyt olemaan ala-ikäinen ja käymään lukiota, vaikka olikin täydellinen oppilas. Kaikki hänen lapsuudesta asti olleet ystävänsä olivat jo vain kasvaneet aikuisiksi, niin hänelläkin oli kiire. Tulevat seikkailut yliopistossa odottivat ja hän oli täysin valmis niihin seikkailuihin! Beatrixista kasvoi veljensä vastakohta, sillä hänestä tuli epäromanttinen.

**

Molemmat vanhimmista lapsista lähettivät hakemuksensa yliopistoon ja päättivät mennä samaan tuli vastaukseksi mitä tulisi. He myös hakivat kaikkia mahdollisia stipendejä. Benji oli päättänyt hiljaa mielessään mennä pikkusiskonsa mukana minne tämä vain haluaisi mennä, eli siis Britechesterin yliopistoon, jos tämä vain hyväksyttäisiin opiskelemaan sinne kuvataidetta.. Ainakin ensimmäiseksi lukuvuodeksi, jotta voisi pitää tästä huolta. Niinpä kun se päivä koitti, että heidän hakemuksiinsa tuli vastaus, Beatrix hyväksyttiin kuvataide opintoihin ja Benji päätti lähteä opiskelemaan psykologiaa.

**


Ensimmäisinä päivinä yliopistolla Loimun kulma tuli nuorille erittäin tutuksi ruokailun suhteen. He olivat muuttaneet alkajaisiksi Lohikäärmesalin yliopistoasuntolaan, mutta miettivät jo kovasti, että muuttaisivat Britechesterin keskustassa olevaan asuntoon, mihin mahtuisi ottamaan muutaman vuokralaisenkin. Stevie oli tulossa myös Britechesterin yliopistoon opiskelemaan biologiaa ja Benji halusi ehdottomasti tämän kanssa muuttaa saman katon alle muuttamatta virallisesti parina yhteen.



Elämä oli yhtä luennoilla juoksemista ja läksyjen tekoa. Benji ystävystyi siinä ohessa monien asuntolassa asuvien muiden opiskelijoiden kanssa, mutta Beatrixilla oli siinä suhteessa isoja vaikeuksia. Hän tuntui vetäytyvän kovin mielellään olemaan yksin ja inhosi asua vilkkaassa asuntolassa. Niimpä hän keskittyi vain odottamaan muuttoa sieltä pois.



Molemmat urakoivat myös kovasti lopputöidensä kanssa (vaikkakin turhaan, sillä allekirjoittanut onnistui hukkaamaan molempien esitelmät...). He molemmat halusivat kovasti pärjätä ensimmäisenä lukukautenaan, jotta eväät jatkaa olisivat mahdollisimman hyvät. Motivaatiota opiskeluun ei tarvinnut etsiä, sillä molempia kiinnosti kovasti erilaiset kurssinsa.

**

Taloesittely! Rakensin tämän tosiaan itse ja se löytyy galleriasta nimimerkillä mapwe ! Pahoittelen pimeää ulkoasukuvaa, en tiedä mikä järki se oli pimeällä ottaa...





Beatrixin huone.



Benjin ja Stevien huone.




**



Muutettuaan Britechesterin keskustaan, Beatrix kävi silti Loimun kulmassa syömässä ja opiskelemassa. (Älkää ihmetelkö, jos se näyttää erilaiselta tämän osan alussa ja tästä eteen päin, vaihdoin muokatun version siihen paikalle). Hän kirjoitti kiivaasti tutkielmiaan ja yritti samalla jutella muiden opiskelijoiden kanssa, jotka paikalla olivat.

**



Stevie pyysi Beatrixin kanssaan Pipsan pubiin ottamaan lasilliset, joita he eivät koskaan saaneet. Paikalla oli niin paljon muuta porukkaa runoillan vuoksi, että keskustelustakaan ei oikein tullut mitään. Stevie oli toivonut tutustuvansa sinä iltana paremmin Benjin siskoon, mutta tuhoon tuomittu oli yritys niin hälisevässä pubissa.

**


Ensimmäinen uppo-outo kämppis Oliverin nuorille oli Seamus Wood. Beatrix ei ensimmäisenä aamuna voinut olla huomaamatta miehen paljasta yläkroppaa ja ihania punaisia hiuksia, hersyvää huumoria ja kauniita ripsiä. Hän kyllä yritti pitää silmänsä kurissa, mutta ei voinut itselleen mitään. Hän huomasi tulevansa oikein hyvin juttuun tämän luonteeltaan erinomaisen charmikkaan nuoren miehen kanssa, vaikka punastelikin aina katseen eksyessä himmeästi näkyviin vatsalihaksiin.


He jutustelivat niitä näitä aamiaisen yhteydessä olohuoneessa ja Seamus vaikutti olevan hyvinkin kiinnostunut brunetin mielipiteistä ja kertomuksista. Eikä Beatrixiakaan ujostuttanut niin paljoa, kuin muiden yliopistolla tapaamiensa ihmisten kanssa. Vaikka ei hän edes yrittänyt iskeä mitään flirttiä peliin, se oli aivan kamala ajatuskin, että hän rupeaisi flirttailemaan tämän kuuman nuoren miehen kanssa.


He unohtuivat juttelemaan tyhjät salaattikipot käsissään vielä pitkäksi toviksi. Seamus huomasi olevansa aivan tämän hieman itsetärkeilevän tytön pauloissa. Hän olisi voinut jatkaa keskustelua vielä vaikka kuinka kauan, niin kiinnostava nainen oli. Hän ei yleensä langennut kovin helpolla uusiin tuttavuuksiin, mutta Beatrixissa vain oli jotain.


Lopulta kello löi niitä lukemia, että Beatrixin oli kiireesti lähdettävä luennolleen. Seamus jäi tuijottelemaan tyhjyyteen ja miettimään käymäänsä parin tunnin mittaista keskustelurupeamaa. Hän oli kiinnostunut, mutta brunette ei ollut näyttänyt mitään vinkkiä siihen suuntaan, että tämä olisi kiinnostunut. Mitä nyt punastellut, kun oli katsellut Seamusin puolialastonta kroppaa. Mutta se saattoi olla pelkkää häveliäisyyttä.

**


Benji aprikoi vähän samankaltaisten ongelmien äärellä tehdessään yhtä tutkielmistaan valmiiksi keittiössä myöhemmin sinä päivänä. Hän tiesi kyllä, että Stevie oli kiinnostunut Benjistä, mutta oliko nainen vakavissaan? Ja hänen pitäisi kertoa siitä, että hän oli kiinnostunut vakavissaan Steviesta myöskin Lilitille, jonka soittoihin hän oli viime aikoina vain päättäväisesti jättänyt vastaamatta. Hän tiesi tekevänsä väärin, mutta ei keksinyt keinoa olla satuttamatta naista, joten vain lykkäsi asiaa kunnes se toivonmukaan ratkeaisi omalla painollaan.

**

Pohdittuaan päivemmällä suhdettaan Stevien kanssa, Benji päätti ottaa härkää sarvista illemmalla molempien ollessa kotosalla.
"Stevie, mä tykkään susta, tykkään todella. Haluisitko sä... Olla mun kanssa, tiedätkö?"
"Mä odotinkin, että koska sä idiootti tajuat kysyä", Stevie hihitti vastaukseksi.
"Tarkotatko sä...?"
"No joo, tietenkin, ei kai tässä muuten oltais!"


Ja tästä rohkaistuneena, Benji suuteli Stevietä ensimmäisen kerran. Nainen vastasi suudelmaan innoissaan ja siitähän mies vasta innostuikin ja...



...kaappasi naisen käsivarsiensa varaan taivuttaen tämän melkein maanpintaan. Sitten hän painoi paljon rohkeamman suudelman naisen huulille intohimoisesti. Steviesta oli onni, että mies piteli häntä vankasti otteessaan, sillä yllättäen naisen jalat olivat kuin spagettia.


Kumpikaan ei meinannut malttaa irrottautua tästä suudelmasta...


...eivätkä he ihan hetkeen toisistaan irrottautuneetkaan.

**

Vähän pidempi osa! Meinasin jakaa tämän kahtia, mutta en sitten jotenkin tiennyt mistä kohtaa katkaista. :D No, sallittakoon tämä poikkeuksena. Molempien perijäehdokkaiden luonteenpiirteet ovat nyt selvillä, kerrattakoon että Benji on koko maailman ystävä tavoitteeltaan, eli sitä kautta seurallinen sekä hilpeä, ulospäinsuuntautunut ja romantikko. Lisäksi hänellä on lisäpiirteet vastuuntuntoinen, hyvätapainen, sosiaalinen lahjakkuus ja tip top -taapero.
Beatrix taas on tavoitteeltaan musikaalinen nero, josta tulee piirre pohdiskelija, jonka lisäksi hän on luova, epäromanttinen ja itsekeskeinen. Lisäpiirteitä on taiteellinen lahjakkuus ja tip top -taapero.

Kumman haluaisitte nähdä perijänä? Tulevat kumppanitkin on jo esitelty. ;)

6 kommenttia:

  1. Benjin pitäisi aivan ehdottomasti ottaa Lilitiin yhteyttä mahdollisimman pian ja puhua rehellisesti tilanteesta. Ei se helppoa varmasti olisi, mutta tilanne satuttaa molempia joka tapauksessa, ja jotenkin näkisin, että mitä pikemmin Benji saisi hoidettua homman, niin sitä vähemmän se sattuisi.

    Mitä perijävalintaan tulee, niin mä jotenkin näkisin Benjin enemmän perijänä. Kummastakin saisi varmasti kiinnostavaa tarinaa aikaiseksi, mutta vastaan siltikin Benji. Jotenkin hän vaikuttaa luonteeltaan sopivammalta perijän hommaan. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen ihan samaa mieltä, että Benjin pitäisi puhua Lilitille mahdollisimman pian, poika (tai nuori mies) ei vain ole saanut aikaiseksi kertoa miten asiat ovat.

      Tää meni nyt tasan tää äänestys, joten meni vähän arpomiseksi, mutta peli vähän niin kuin pelasti mut miettimiseltä sitten. :D

      Poista
  2. Olipa ihana kurkistus molempien perijäehdokkaiden elämään. Beatrix on totta tosiaan vastahakoinen aloittamaan parisuhdetta ( apua, epäromanttinen =D ), mutta eiköhän hänenkin sydämensä aikaa myöten lämpene noille vatsalihaksille ;)
    Benji taas on ollut sitten romantikko vähän sisarensa puolestakin! Hän on pyöritellyt tyttöjä minkä ehtii, aluksi paljonkin, mutta lopulta hänen valintansa oli selvä.

    Mä näkisin molemmissa potentiaalia tulevaksi perijäksi tarinallisesti ajatellen. On tosi vaikea päättää kumman minä valitsisin, mutta sanotaan tällä kertaa vaikka päinvastoin kuin edellinen, eli Beatrix =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hänen sydämensä lämpenee kyllä niille vatsalihaksille hyvinkin nopeasti. ;) Valinta oli selvä sillä hetkellä, kun poika silmänsä Stevieen loi!

      Perijä selviääkin sitten kun yliopisto on ohi, siihen asti pelailen molemmilla vielä. :D

      Poista
  3. Crosseilla on muuten pari uutta osaa! :) Aloitan nyt joululomalla tämänkin lukemisen viimein!

    VastaaPoista