maanantai 13. huhtikuuta 2020

31. osa - Uutta kohti

*Uuden talon esittely*





Beatrixin huone



Danielin huone

Dorianin huone


Desiren huone


Dominikin huone





**


Uusi talo toi mukanaan uusia harrastuksia, mitä kellekin. Jada rakastui mehiläisten hoitoon ja alkoi myöskin tehdä kukkasidontoja aina kun kerkesi. Ei hän kovin taitava ollut jälkimmäisessä, mutta se toi hänelle hyvän mielen, joten kukaan ei sanonut mitään pöydille ilmaantuneista omituisista sidonnoista.

**


Maanantaina Dominik oli viimein kutsunut Biancan heille kylään. Nuorella pojalla oli, no, nuoren pojan hormoonit ja sitä myöten tulleet suunnitelmat tytön yöksi pyytämisestä. Hän oli melko varma, etteivät hänen vanhempansa välittäisi, vaikka tyttö olisi heillä yötä. Häneen luotettiin aika lailla, olihan hän aina hoitanut vastuullisesti koulunsa ja kaikki vastuullaan olevat kotityöt.

Bianca autteli Dominikia tämän kouluprojektissa ja pojan vanhemmat katsoivat suotuisin silmin tyttöä, eivätkä tosiaan olleet lainkaan vastaan sitä, että tyttö heille jäisi yöksi. Cedrik nykäisi kuitenkin pojan hieman sivuun ja muistutti ehkäisystä. Mies ei ollut valmis vielä isovanhemmaksi, eikä varmasti olisi Jadakaan, vaikka tälle ei tullut mieleenkään, että hänen pieni poikansa voisi harrastaa seksiä.


Miten väärässä Jada saattoikaan olla. Dominik vei Biancan ylös huoneeseensa ja kuiskasi käheästi tämän korvaan.
"Sä olet niin kaunis, haluaisitko sä...?"
Bianca kikatti hermostuneena ja nyökkäsi sitten posket punaisina helottaen.


Dominik veti tytön seisaalleen ja painoi huulensa vaativina tämän huulille. Toinen käsi eksyi tytön hiuksiin ja toinen vaelsi aina vain alemmas, kunnes saattoi puristaa varovaisesti pakaraa. Bianca voihkaisi Dominikin suuhun ja sai pojan itsevarmuuden kohoamaan pilviin.


Pian he makasivat jo sängyllä jatkaen edelleen suudelmaa. Dominikin kädet vaelsivat ympäri Biancan kehoa, pysähtyivät vain rintojen ja pakaroiden kohdalla tehden hierovia liikkeitä. Molempien hengitys oli kiivasta ja Dominikin housuissa pakotti vietävästi. Biancan polvi hänen haarojensa välissä kiusaavasti hangaten oli melkein liikaa nuorelle pojalle.

Biancan irrottaututessa suudelmasta hetkeksi, Dominik päätti viedä loppuun aloitetun toiminnan ja vetäisi housunsa omat sekä Biancan housut pois tieltä. Sitten hän työntyi tytön sisään onnensa ja kiimansa huipussa, eikä mennyt aikaakaan kun molemmat tulivat valittaen hiljaa, ettei kukaan kuulisi.

**


Kuukaudet kuluivat ja elämä rullasi omalla painollaan. Oli koittanut kolmosten syntymäpäivä, mutta valitettavasti Jada tai Cedrik ei voinut jäädä töistä pois seuratakseen nuorimmaistensa kasvua. Dominik oli tehnyt juhlan kunniaksi juustomakaroonia syötäväksi ennen kakkuun koskemista.


Ensimmäisenä vuorossa oli tietenkin vanhin kolmosista, Dorian. Sitten Daniel ja lopuksi Desire. Kaikki toivoivat kovin erilaisia asioita kynttilöitä sammuksiin puhaltaessa. Desire rakkautta, Dorian taikavoimia ja Daniel eläinystäviä.


Dorianista kasvoi komea nuori mies, jonka tyylitajussa oli toivomisen varaa. Arvaamaton luonne sai hänet pukeutumaan kuin arpomalla valittuihin vaatteisiin. Uudeksi luonteenpiirteekseen hän kehitti luonnollisen kokin taidot. Olihan hän jo lapsena rakastanut kokkailua.


Daniel kehittyi kissoja rakastavaksi teiniksi. Hän toivoi niin kovasti, että hänen vanhempansa suostuisivat ottamaan heidän perheeseensä hänelle kissan. Se sopi hänen jo tuittupäiseen luonteenseensa todella hyvin, osasivathan kissatkin olla erittäin tuittupäisiä.


Desire vaihtoi hiusvärinsä pois heti punaisesta. Hän oli aina inhonnut sitä, että hänen hiuksensa olivat kuin kopio kahdesta hänen veljestään ja jokaisesta serkustaan. Hän oli aina kadehtinut Dominikin vaaleita hiuksia, mutta päätyi ensin kokeilemaan vaaleanpunaista, jonka varmasti vaihtaisi vaaleaan kunhan kyllästyisi shokkivärjättyyn hiustyyliin.

Luonteeltaan hän oli nyt siistin simin lisäksi huolehtivainen. Hän kaipasi omaa perhettä, omaa puolisoa, kokonaista elämää rakkauden täyttämänä.

**


Danielin toive oli toteutunut seuraavana päivänä kun perheen teinit palasivat kotiin koulusta. Kissanpentu sai nimekseen Monster, mikä nyt kuulostaa tavalliselta teinipojan antamalta nimeltä. Monster oli läheisyydestä ja leikkimisestä pitävä kissanpoika, jolle Danielin kaikki huomio suuntautui tuosta päivästä eteen päin.

**


Dominikilla oli erilaiset asiat mielessään. Kun Bianca ei suostunut tulemaan sillä hetkellä kuin vanhempien poissa ollessa käymään, tuli molemmille käsille käyttöä, toinen piteli puhelinta ja toinen... Krhm... No, kyllä varmaan tiedätte.

**


Jada ja Cedrik rakentelivat hiekkalinnoja ahkeraan, nyt kun kukaan muu ei enää käyttänyt lasten leikkipaikkaa. Molemmat nauttivat suunnattomasti tästä lapsellisesta tekemisestä kaikkien työjuttujen ja opiskelujen ohessa. Jada oli siirtynyt journalismi-uralta potkujen (hän oli paljastanut pomonsa vilpillisen käytöksen) myötä freelancekirjailijaksi ja siitä riitti näin alkuun kovasti stressiä. Cedrik ei tuntunut saavan opiskelujaan purkkiin sitten millään, vaan joutui uusimaan tuon tuosta lisää kursseja. Nyt onneksi näytti jo siltä, että enää kauaa tämä opiskelijaelämä ei voisi jatkua.

**


Dahlia ja Derrick olivat usein Cedrikin perheen luona käymässä ja teinit viihtyivät hyvin yhdessä. Alettuaan seurustella vakavasti Dominik oli alkanut viettää enemmän aikaa taas kotona, eikä luuhannut aina ostarilla kavereidensa kanssa. Poika vaikutti muusta perheestä kovin vakavalta näinä päivinä, mutta kun tämä ei kellekään kertonut, mikä mielen veti niin vakavaksi, ei perhe vainonnut häntä sen enempää.

**


Eräänä päivänä Dominik oli kutsunut Biancan ulos hengailemaan kanssaan. Hänen taskussaan poltteli jokin, mikä sai hänet erittäin hermostuneeksi. Hänellä ja Biancalla oli salaisuus, josta kukaan ei tiennyt, paitsi lähimmät ystävät. Bianca asui asuntolassa, joten hänen vanhempansakaan eivät tienneet mitään, mutta kauaa tilanne ei voinut pysyä enää sellaisena.


Bianca katseli kun Dominik kokeili kuplapuhallinta ja kertoili perheensä edesottamuksista. Hän oli hyvin, hyvin stressaantunut tilanteesta. Ei hänen elämänsä ollut pitänyt mennä näin, hän ei edes tiennyt oliko aiemmin tehnyt oikean ratkaisun... Dominik oli kyllä tukenut häntä kaiken aikaa todella upeasti ja hän luotti pojan rakkauteen, mutta...


"Siellä se meidän pieni tyttö kasvaa, voi miten isi sua odottaa!" Dominik leperteli Biancan vatsalle saatuaan kuplien puhaltelusta tarpeeksi.
"Saisi se vielä hetken pysytellä siellä", Bianca sanoi hieman tärisevällä äänellä. Hän ei erityisemmin ollut äiti-sim. Tai ylipäänsä edes perhe-sim. Dominikia hän rakasti, mutta osaisiko hän rakastaa tätä olentoa, joka kasvoi hänen sisässään?


"Bianca, mä... Mulla on sulle asiaa, kysymyksiä itseasiassa", Dominik sanoi ja suuteli tytön käsiä.


Sitten hän polvistui yhden polven varaan ja kaivoi taskustaan halvan sormuksen.
"Muru, mä rakastan sua ja sitä pikkuista, jota sä kannat sisälläsi. Menisitkö sä mun kanssa kihloihin ja muuttaisit meille asumaan?"
"Entä sun vanhemmat?"
"En mä usko, että niillä on mitään sitä vastaa kun ne kuulee koko tilanteen. Enkä mä ajatellut, että me elettäisiin pitkään mun porukoilla, mä olen säästänyt rahoja ja mä uskon, että pian mulla on varaa vuokrata meille asunto kaupungista. Sinnehän sä haluat muuttaa?"


"Voi, kyllä, Dom. Tää on ihan täydellistä."
"Sä siis suostut?"
"Tietenkin!"

**

Tätä vähän pohjustin viime osassa jo. :D Olisiko Dominik teistä hyvä tarinanjatkaja vai joku muu lapsista? Alunperin olin ajatellut Desireä jatkamaan tätä tarinaa, mutta Dominikille mulla olis selkeät tulevaisuuden juonikuviot valmiina (plus punapäägeenistä ois hauska päästä eroon :'D). 

Tarinaan tulee luultavimmin muutoksia, ainakin jos Domilla lähdetään jatkamaan, kunhan saan sen muutettua pois kotontaan kaupunkiin. Oon kyllä ikävöinyt jo kaupungissa asumista, kun tässä tarinassa ollaan pysytelty poissa sieltä alun jälkeen ja paljon muilla perheillä en ole pelannut. 

(Jatkoa tulikin todella nopeasti, innostuin kirjoittamaan tätä tarinaa taas ja haluan teidän mielipiteen, että voin jatkaa nopeasti tämän kirjoittamista useamman osan verran! Nyt mulla on vaan yhteen osaan valmiina kuvat ja sitä enempää mä en vielä voi kuvata tai kirjoittaa, ennen kuin suvun jatkaja on selvillä. :D)

Ja vielä tähän loppuun, sukupuu!


8 kommenttia:

  1. Nopeasti ne isän neuvot unohtui kun hormonit hyrähtivät täysille =D Erittäin hyvin kirjoitettu kohtaus =) Arvasin sillä hetkellä, kun asiat lähtivät etenemään vauhdilla, että nyt taitaa jäädä suojaukset käyttämättä ja Cedrik ja Jada saavat kuin saavatkin lapsenlapsen, halusivat tai eivät =D

    Kolmosista tuli tosi kivan näköisiä kasvaessaan, varsinkin Desireestä. Erittäin kaunis tyttö. Jotenkin silti haluaisin kuulla Dominikista ja hänen edesottamuksistaan enemmän. Uskoisin, että sieltä on mielenkiintoinen tarina tulossa =)

    Ja talo! Se on tosi ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ei kauaa pysyneet neuvot mielessä. :'D

      Dominikin tarinaa lähdetään seuraamaan ei ensi vaan sitä seuraavassa osassa. :)

      Kiitos!

      Poista
  2. Mä jotenkin toivoin, että Dominik malttaisi odottaa vähän pidempään tuota lapsen hankkimista, mutta eipä se toisaalta yllätäkään, että kun hormonit hyrräävät täysillä niin ehkäisyn kaltaiset seikat unohtuvat helposti... Toivottavasti Bianca pääsee yli epävarmuuksistaan. Dominik lienee osaa kuitenkin kantaa vastuunsa ja on ainakin hyvä isä lapselleen, jos Biancaa ei äitiys nappaakaan ja tyttö päättää häipyä... Cedrik ja Jada saattavat alkuun olla vähän järkyttyneitä, mutta uskoisin heidän kumminkin ottavan Biancan ja vauvan kuitenkin talouteen ihan mielellään voidakseen auttaa heitä (ja ehkä vähän pitääkseen heitä silmällä).

    Kenestä tahansa lapsista saisi varmasti mielenkiintoisen tarinan, mutta kyllä minuakin kiinnostaisi nähdä Dominik perijänä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla oli kaksi vaihtoehtoa, joko Dominik saa tosi nuorena lapsen tai sitten vasta tosi myöhäisessä vaiheessa peliä. Pistin pelin päättämään mun puolesta risky woohoolla. :D Cedrik ja Jada ovat vähän "nuorekkaampia" ja rennompia kuin Beatrix aikanaan, joten heiltä varmasti riittää tukea nuorille. :)

      Dominikia lähdetään seuraamaan. :)

      Poista
  3. Huhhuh luin kaikki osat putkeen. Meinasin välillä jo tippua kärryiltä kaikkien noiden lapsien nimien kanssa, että kuka nyt on kukakin :D

    Mä komppaan ylempää kommenttia, mua kiinnostaa myös nähdä Dominik perijänä. Juuri senkin takia et pääsis hiustenväri vaihtumaan välillä :)

    Mä sain tänään ulos mun oman ensimmäisen osan ja olis kiva jos kävisit katsomassa ja vaikka linkiteltäis toisemme?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohhoh! :D Sitä en kyllä ihmettele, että tässä tippuu kärryiltä. :'D

      Hiustenväri on oiva syy ja pääsyy miks mä aloin pohtia poikaa perilliseks jo siitä asti kun oli taapero. :'D

      Mä käyn kurkkimassa ja totta kai vaihdetaan linkkejä! :)

      Poista
  4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  5. Moikka! Mulla olis ilmestyny perijä-äänestys, jos kiinnostaa käydä vaikuttamassa :)

    VastaaPoista