tiistai 10. maaliskuuta 2020

28. osa - Äiti, minä päätän


Callie oli kaikessa hiljaisuudessa saanut tyttären, Dahlian. Hänellä riitti työnsarkaa kahdessa pienessä lapsessa, eikä heillä nyt varsinaisesti ollut kauheasti rahaa. Denis kävi kyllä töissä, mutta ilman koulutusta, palkka oli huono.


Denis kyllä auttoi, varsinkin Derrickin kanssa, jonka vauva-ikä häneltä oli jäänyt väliin. Mies oli korjannut asiaa olemalla mahdollisimman paljon läsnä poikansa elämässä ollessaan kotona.

**


Cedrik oli alkanut huolestua kovasti äitinsä vuoksi. Tämä oli laihtunut, kuihtunut suorastaan, mutta ei ollut suostunut menemään lääkäriin asian vuoksi. Cedrikiä vaivasi, että mikä äidillään oli vikana. Hän ei vain keksinyt, miten voisi auttaa.


Beatrix kuitenkin söi heidän edessään ihan normaalisti, eikä vaikuttanut oikeastaan masentuneeltakaan. Tokihan hän paneutui kovasti töihinsä ja viulunsoittoon, ja tietenkin Dominikin hoitoon, mutta oli kuitenkin jollain tavalla suorastaan poissaoleva ja huono muistinen.


"Trixie, tiedäthän sä, että meille on tulossa toinen lapsi?"
"Mä aavistelin jotain, kyllä", vanha nainen vastasi, mutta mitään reaktiota ei oikeastaan tullut.

Cedrik oli entistä huolestuneempi.

**


Oli Dominikin aika kasvaa taaperoksi! Jostain syystä tästä pienestä, hyvin itsenäisestä pojasta, tuli blondi. Edellinen vaaleaverikkö oli Annie, joten pari sukupolvea on hypitty yli tästä geenistä.


Cedrik opetti innoissaan pojalleen tarvittavia taitoja. Hän halusi, että poika olisi mahdollisimman hyväkäytöksinen kun hänen pikkuveljensä tai -siskonsa syntyisi.


Dominik oli onneksi nopea oppimaan ja tykkäsi leikkiä palikoilla ja tabletillaan, tosin isänsä seuraa hän ei niin arvostanut.
"MINÄ HALUAN ITSE!!" poika sai kiukkukohtauksia kun Cedrik neuvoi liikaa.

**


"Beatrix, mitä jos istuisit tuohon pöydän ääreen, Cedrik haluaa puhua sulle", Jada sanoi vanhalle naiselle, joka rupatteli mukavia Dominikille.


"Kuules nyt, äiti! Sun on mentävä lääkäriin, sillä sulla on selkeästi jokin vialla!"
"Ei minua mikään vaivaa, älä hupsi", Beatrix sanoi ja yritti hymyillä. Oikeasti häntä pelotti suuresti, hän oli kokenut niin paljon muistikatkoja, eikä tiennyt mitä tulisi vielä tapahtumaan. Hän oli laihtunutkin todella hurjasti, eikä ollut enää ollenkaan voimissaan.


"Ei, minä olen perheen pää nyt, ja minä sanon, että sinun on mentävä lääkäriin!"


"Hyvä on... Minä menen."
"Kiitos."

**


Cedrik luki joka ilta Domin uneen, se oli oikeastaan ainoa asia, missä poikaa sai auttaa. Cedrik teki tämän oikein mielellään.

**


Jada oli todella suuri ja tunsi itsensä kuin rantautuneeksi valaaksi. Hän ei halunnut pelehtiä Cedrikin kanssa, vaikka Cedrik vannoi, että nainen oli houkuttava ja kaunis edelleen, mahasta huolimatta. Jada kuitenkin kieltäytyi kaikista ehdotuksista.

Kirjoittaja toivoi vain, että sieltä ei tulisi TAAS kaksosia.

**


Jotain oli pahasti vialla, ja Cedrik oli täydessä paniikissa sairaalan pihalla. Oli aivan liian aikaista vauvan syntyä, ja Jadalla oli outoja kipuja.


Lääkäri, Matt, katseli huolissaan näyttöä, joka näytti, mitä Jadan sisällä tapahtuikaan.


Jada oli seota pelosta. Hänen pieni vauvansa ei voisi menehtyä, ei nyt, kun Beatrixillakin oli vaikeaa muutenkin. Ei nyt, kun heidän piti mennä naimisiin.


"Jada, Cedrik, täällä näkyy jotain vakavaa. Minä en tiedä, miten tätä ei ole huomattu aiemmin ja tämä tulee varmasti olemaan shokki."


Jadan sydän jätti yhden lyönnin väliin ja hän katsoi kyynelehtien Cedrikiin. Mies kumartui hänen päänsä luo ja silitti naisen hiuksia.
"Kerro, Matt, mitä siellä näkyy?"

**

Jätetäänpäs tää osa cliffhangeriin. :D Arvaatteko mitä tapahtuu? ;)

3 kommenttia:

  1. Voi apua mihin kohtaan sä jätit tämän! =D No, tässähän voi tapahtua periaatteessa vaikka ja mitä, mutta mä veikkaan, että sieltä tulee kolmoset. Se ainakin taatusti olisi shokki! =D

    Dominikista tuli söpöliini taapero. Saapa nähdä millainen sydäntenmurskaaja hänestä aikanaan kasvaa. Ja ihanaa, että Callienkin perhe-elämä kukoistaa. Ehkä tämä sukupolvi tosiaan on onnekkaampi rakkaudessa <3

    VastaaPoista
  2. Palaan tännekkin lukemaan taas piakoin! Crosseilla on uusi osa ulkona.
    https://lc-cross.blogspot.com/2020/03/21-murhaaja-haissani.html

    VastaaPoista
  3. Voi Beatrix... Mä olen melko varma, että nainen on jotenkin sairas. Ei ehkä muistisairaus, kun ei hän ihan niin vanha vielä ole (toki niitä voi olla nuoremmillakin, mutta kuitenkin), mutta ehkä joku syöpä tai jotain? Toivottavasti nainen todella menee lääkäriin.

    Jadan synnytyksestä voisin melkeinpä lyödä vetoa, että sieltä tulee enemmän kuin yksi vauva. Kaksoset, tai ehkä jopa kolmoset.

    VastaaPoista