Loppu

Tää tarina koki valitettavasti tiensä pään. Multa katosi koko tallennus, en tiedä minne, mutta bittiavaruuteen varmaankin. Mutta ei hätiä mitiä! Tässä ilmoitan myös mun uudesta tarinasta:

Story: My way out

Eli siirtykää rakkaat lukijat sinne, julkasin just ekan osan. :) Päivitystahdista en tiedä, yritän kirjottaa mahdollisimman nopeasti paljon osia säilöön, mutta en lupaa että mikään olisi säännöllistä. Mä otin ehkä liikaa paineita julkaista tätä tarinaa usein, niin sitten mulla alkoi tökkiä koko homma. Mulla on vähän paha tapa paineistua omista ajatuksistani... Mutta yritetään välttää se tällä kertaa. :)

Kiitos teille kaikille, jotka ootte Olivereita kommentoinu ja jakanu tän mun matkan ensimmäisen tarinani parissa. Harmi kun tää loppu meni vähän tyhmästi.

34. osa - Tuli on vaarallinen elementti

Dominik tuli toimeen jotenkuten yksin pienen vauvan kanssa. Kun Zella nukkui, hän maalasi ja toisinaan soitti kadulla kosketinsoittimellaan, kun hänen äitinsä vahti tyttöä. Pienillä rahoilla he elivät, sillä Dominik ei ollut kovin taitava maalaamisessa eivätkä tipit olleet isoja.

Silti poika ei olisi vaihtanut hetkeäkään tästä elämästään sillä hetkellä. Zella oli täydellinen pieni tyttö ja Dominik rakasti tytärtään enemmän kuin mitään muuta maailmassa. Biancassa oli hänen mielestään hyvää vain se, että tämä synnytti Zellan.

**

Välillä Cedrik ja Jada tekivät yllätyksen pojalleen, toinen jäi vahtimaan Zellaa ja toinen vei Dominikin illalliselle johonkin ravintolaan. Dominik kunnioitti ja rakasti syvästi myös vanhempiaan ja kuinka nämä auttoivat häntä tässä tilanteessa, johon hän oli melkein yksin syyllinen. Hänen vanhempansa olisivat aina hänen tukenaan, tuli eteen mitä vain.

Erään ravintolan työntekijä oli iskenyt silmänsä Jadaan, eikä meinannut antaa heille ruokarauhaa ollenkaan vaan heitteli säälittävää vitsiä naiselle.

**

Dominikin aamuihin oli tullut kahvi hyvin vahvana elementtinä. Ilman kupillista mustaa kultaa ei mistään tullut mitään. Hän oli saanut tupaantuliaislahjaksi hyvän kahvinkeittimen, mistä hän oli kiitollinen. Tämä aamu oli hieman erilainen, jännittävämpi. Hän astelisi aikuisuuteen sinä päivänä ja hänen tyttärestään kasvaisi taapero. Koko perhe oli kutsuttu viettämään näitä tuplasyntymäpäiviä.

Dominik huokaisi ja hymyili kahvikupilleen. Hän oli selvinnyt siitä "pahimmasta" eli vauva-ajasta ja lukion suorittamisesta. Nyt alkaisi aivan uudenlainen elämä.

Zellasta kasvoi todella suloinen taapero. Hänestä tuli suoranainen hurmuri. Cedrik ja Jada etenkin palvoivat maata tämän pienen pojantyttärensä jalkojen alla, ja niin taisi tehdä Dominik myöskin. Zella otti ensimmäisenä määrätietoisesti Jadaa kädestä ja sanoi: "maman!" komentelevaisesti. Kaikki nauroivat.

Sitten oli Dominikin ja kakun vuoro. Poika toivoi onnellisia aikoja hänelle ja tyttärelleen, mahdollisimman onnellisia.

Koko perhe ihasteli kovasti pientä blondia taaperoa. Zella hurmasi jokaisen iloisella ja itsepäisellä luonteellaan.

Jada oli tytön lemppari kuitenkin kaikista, ehkä isänsä jälkeen, ehkä ei. Ja Jada oli aivan haltioissaan taaperon osoittamasta huomiosta itseään kohtaan.

Vielä ennen lähtöään Jada antoi Zellalle tämän ensimmäisen potalle opettelu harjoituksen. Zella nautti suunnattomasti saadessaan tehdä "isojen tyttöjen" juttuja.

Päivä oli kuitenkin ollut pitkä ja pottailun jälkeen Dominik hyvästeli vanhempansa, jotka olivat viimeiset juhlijat ja meni nukuttamaan Zellan lukemalla tälle sadun tytön syntymäpäivälahjaksi saamasta kirjasta.

**

Roxieta ei suinkaan oltu unohdettu. Koira oli edelleen tärkeä osa pientä perhettä. Dominik kävi juoksemassa Roxien kanssa joka ilta, kun sai Zellan nukahtamaan. Tyttö nukkui niin sikeästi kaikki yönsä, että Dominikilla ei ollut pelkoa siitä, että tyttö heräisi kun hän oli poissa kotoa.

Myös Zella rakasti Roxieta kovasti. Taaperon lempipuuhaa oli paijata koiraa ja pälpättää omituisella omalla kielellään, johon sekoittui päivä päivältä enemmän oikeita sanoja, ja Roxie kuunteli tarkkaavaisena, antoi tytölle ehkä pusun tai pari välillä.

**

Eräänä päivänä Dominikin oven taakse ilmaantui Desiree itkuisena. Hänellä oli shokeeraavia uutisia, perheen talo oli palanut maan tasalle, samalla tappaen koko muun perheen. Desire oli kurjassa jamassa ja Dominik petasi tytölle nopeasti varavuoteen olohuoneeseen, josta tyttö ei liikkunut juurikaan koko seuraavan viikon aikana. 

Dominikin olisi itsekin tehnyt mieli käyttäytyä kuin pikkusiskonsa, mutta ei hän voinut. Hänellä oli taapero, ja nyt myös teini, huolehdittavanaan. Dominik pärjäsi tässä juuri ja juuri, hän oli lähinnä kuin elävä kuollut käydessään töissä ja hoitaessaan kodin. Pikkuinen Zella itki mamaninsa perään, vaikkei tajunnutkaan, että tämä oli poissa lopullisesti.

Pahemmaksi asian teki se, että koko suku oli tämän tapaturman myötä riidoissa. Cedrik oli hallinnut koko Beatrixin perintöä vielä kuollessaan ja nyt Callie ja Charlie olivat ryhtyneet tappelemaan perinnön osuuksista ja katkaisseet välit kokonaan Dominikiin ja Desireehen. Derrick yritti parhaansa mukaan tasapainotella perheensä ja parhaan ystävänsä, serkkunsa, välillä, mutta hankalaa se oli. Niinpä Dominik jäi melkeinpä ystävättömäksikin. Eipä sillä, ei hänellä olisi ollut energiaakaan ystäville, mutta olisihan se voinut helpottaa surutyötä.

**

Tällainen lyhyt osa ja tauolta palaaminen! Tää jäi tauolle vähän huomaamatta, inspiraatio kadoksi sitä voisi kai kutsua. Nyt mulla on kuitenkin selkeä suunnitelma taas lähitulevaisuuteen ja kiitos uuden lisäosan, myös sitä inspiraatiota, ainakin luulisin. Toivotaan!

33. osa - Uskollisuus

Dominik katseli hiljaisena uuden asunnon eteistä ja hymyili tyytyväisenä. Siinä se oli, heidän uusi kotinsa. Täällä hänen tyttärensä kasvaisi, täällä hänen perheensä eläisi. Hän oli sopinut lukion kanssa, että suorittaisi loput opinnoistaan etänä, jotta pystyisi hoitamaan Zellaa päivisin. Bianca oli vaikuttanut innostuneelta muutosta, mutta ei vieläkään mielellään koskenut tyttäreensä.

Ensimmäisenä nuori pari kävi löytöeläintarhalla ja adoptoi koiran, Roxien. Bianca oli vaikuttanut asiasta kovin innostuneelta, mutta koiran hoito jäi parin ensimmäisen päivän jälkeen Dominikin vastuulle, kun Bianca viiletti kaupungilla tutustumassa uusiin ihmisiin.

Roxie oli ihana koira, se oli vilkas ja aktiivinen, hyvin leikkisä ja huomionkipeä. Se piti Dominikille seuraa, ja oli oikeastaan ainoa syy, miksei Dominik tuntenut itseään yksinäiseksi. Siitä tuli hänen paras kaverinsa.

Zellakin piti Dominikin kiireisenä, tytöllä tuntui olevan aina jokin hätänä, paitsi kun tämä nukkui. Dominik epäili, että tyttö ei ollut vielä tottunut uuteen asuntoon ja nukkumaan eri huoneessa kuin vanhempansa.

Joka aamu ennen kuin Bianca lähti kouluun, Dominik juoksi Roxien kanssa pitkän lenkin kaupungilla. Molemmat nauttivat tästä hetken rauhasta ja vapaudesta. Dominik rakasti juosta koiran kanssa, yksin hän ei olisi ikinä vaivautunut lenkkeilemään.

Pari viikkoa muuton jälkeen Dominikin perhe tuli vierailulle Biancan ollessa koulussa. Pojan nuoremmat sisarukset olivat saaneet luvan kanssa jäädä siltä päivältä pois koulusta, samoin kuin Derrick. Jada ja Cedrik keskittyivät viettämään aikaansa Zellan kanssa, kun nuoret taas vaihtoivat kuulumisia ja juoruja. Charlie oli hieman ulkopuolinen molemmissa asioissa, mutta kuunteli nuorten juttuja kiinnostuneena.

Dominik ei ollut luopunut soittamisesta. Hän soitti välillä kadullakin, kun sai Biancan jäämään vahtimaan Zellaa. Sillä hän tienasi heille vähän taskurahaa.

**

Eräänä päivänä palatessaan Zellan kanssa kotiin vierailulta perheensä luona, hän kuuli makuuhuoneesta ääniä ja meni heti katsomaan mitä siellä tapahtui. Järkytyksekseen hän sai huomata Biancan sängyssä heidän vanhan ystävänsä kanssa. Dominik raivostui suunnattomasti ja repi pojan ulos vällyjen välistä ja tönäisi tätä raivokkaasti rintaan.

Bianca seurasi vierestä tylsistyneenä kun Dominik joutui suoranaiseen tappeluun pojan kanssa. Molemmat saivat iskuja melkoisesti tappelun lomassa, mutta lopulta Dominik suoriutui voittajaksi ja toinen poika poistui paikalta häntä koipien välissä silmä mustana.

Biancan kanssa Dominik ei suostunut edes keskustelemaan. Eipä tyttö järin yrittänytkään. Dom kiehui raivosta koko yön eikä pystynyt juuri nukkumaan sohvalla, jonne oli kantanut tyynynsä ja peittonsa. Hän oli antanut tuolle tytölle kaiken, ja tässä oli kiitos! 

**

Seuraavana aamuna Bianca hiipi kuin piesty koira ulos asunnosta ja kouluun. Dominik oli huojentunut siitä, ettei hänen tarvitsisi nähdä tyttöä moneen seuraavaan tuntiin. Samassa ovelta kuului koputus ja poika meni uteliaana avaamaan sen.

Oven takaa löytyi Derrick, joka ilmoitti, että hänellä olisi tärkeää kerrottavaa Dominikille.

"Mun piti puhua tästä jo viimeksi kun kävin, mutta siinä oli Charliekin korvat höröllä kuuntelemassa niin en mä voinut..."

"Ei se mitään, mitä sulla on mielen päällä?"

"Bianca... Se... Se pettää sua. Monen ihmisen kanssa. Se vaan flirttailee ihan kaikille koulussa ja mä olen kuullut, että sillä on joku vakihoito vanhempi mies kaupungilla."

"Eipä tuo tule kummoisena yllätyksenä, arvaa mistä puuhista mä sen eilen yllätin?"

"No?"

"Sängystä Patrickin kanssa!"

"Et ole tosissas!"

"Joo, näin pääsi käymään. Patrickilla on nyt mukavan musta silmä."

"Oikein sille!"

"Niin... Mutta kiitos kun kerroit tämän mulle, tekeepähän mun päätöksestä erittäin helpon."

"Mistä päätöksestä?"

"Siitä, että mä heitän Biancan tänään pihalle."

"Oikeesti?"

"Joo, eipä se ole kummoinen äiti Zellalekaan niin miksi yrittää enää."

"Mä olen pahoillani."

"Niin mäkin."

**

Biancan saapuessa kotiin koulusta, Dominik istutti tytön sohvalle ja lateli tulemaan syytöksiä syytöksien perään. Tyttö yritti ensin vaisusti vastustella, mutta myönsi sitten, ettei halunnut olla enää Dominikin kanssa. Eikä äiti lapselleen.

"Sä olet säälittävä ihmisraunio, parempikin, ettet tule olemaan Zellan elämässä", Dominik sanoi tylysti ja katsoi tyttöä, jota oli luullut aikaisemmin rakastavansa.

"Mä en ole ihmisraunio!" Bianca huusi raivoissaan.

"Sä et ole mitään muuta kuin kylmä huora, ja sä saat vielä ansiosi mukaan, usko pois. Mä kerron Zellalle, kun se on tarpeeksi vanha, kuinka sä vaihdoit sen kanssa olemisen miljoonan miehen kanssa makaamiseen ja tuhosit meidän perheen, ennen kuin siitä edes kunnolla tuli sellaista."

"Ole hyvä, kerää vaatteesi ja lähde menemään. Äläkä näyttäydy enää ikinä täällä päin."

Ja niin Bianca otti ja lähti, jätti vain eteiseen oven sulkeuduttua romahtaneen Dominikin jälkeensä, sekä tyttären, joka ei ikinä tulisi kaipaamaan äitiään.

**

Tapahtumat eskaloituivat todella nopeasti, mutta mun suunnitelmiin Bianca ei vain kuulunut tämän enempää. Dominik on nyt yksin, lukio keskeneräisenä, luotava tulevaisuus ei vain itselleen vaan myös tyttärelleen! Miten nämä kaksi tulevat pärjäämään? Onko tulevaisuudessa vielä edessä helpommat ajat?

32. osa - Hyvästi jää

Ei aikaakaan kulunut, kun Bianca herätti Dominikin keskellä yötä valittaen kivusta. Dominik vaipui heti täyteen paniikkiin, eikä meinannut muistaa, miten piti toimia.

"Kairaalasassi mukaan! Eikun... Siaraalikassi! Sairaala! Sairaalakassi ja sairaalaan!" poika vinkui hermostuneena ja pomppi edestakaisin huoneessaan.

Bianca ei ollut vieläkään järin innostunut perheenlisäyksestä ja kivut tekivät asiasta vielä hankalamman. Hänen onnekseen hänet oli otettu täysin mukaan perheeseen ja hän tiesi, että apukäsiä vauvan kanssa olisi enemmän kuin tarpeeksi, ehkä hänen ei tarvitsisi juuri tyttöä hoitaa.

"Tyttö syntyy! Tyttö syntyy! Apua! Bianca-rakas, onko se ihan kamalaa? Eihän sua satu liikaa?" Dominik vaikeroi heidän päästyään sairaalaan, jossa heidät kirjattiin heti sisään ja kärrättiin synnytyssaliin. Bianca oli vaisu, pelokas monestakin eri syystä.

Parin tunnin päästä maailmaan kirjattiin uusi asukas, Zella Patricia Oliver. Tyttö ei itkenyt ollenkaan, mikä meinasi saada lääkärin ja Dominikin luulemaan, että jotain oli vialla. Bianca nosti tytön syliinsä ja piteli tätä hetken kyyneleet silmissä, ennen kuin antoi Zellan Domille pideltäväksi.

**

Zellalle oltiin laitettu kotona valmiiksi pinnasänky odottamaan kotiintuloa Dominikin huoneeseen. Bianca oli toivonut, että huoneen sisustusta olisi muutettu hänen muuttonsa myötä muutenkin, mutta kaikki rahat menivät säästöön omaa asuntoa varten. Dominik ja muu perhe olivat täysin vauvahuuruissa, mutta Bianca vaikutti masentuneelta palattuaan synnyttämästä.

Jada rakasti uutta pojantytärtään suunnattomasti. Hän mieluusti syötti ja vaihtoi tytön vaipan aina tarpeen tullen. Dominikin oli välillä käskettävä äitiään antamaan hieman tilaa, jotta hänkin saisi hoitaa omaa tytärtään. Jada nauroi vain ja tuli kymmenen minuutin päästä uudelleen katsomaan vauvaa.

Myös Beatrix oli tuotu tapaamaan viikonlopuksi pojanpojantytärtään. Nainen oli kovin mielissään, että oli saanut tavata lapsenlapsenlapsensa ja leperteli onnellisena tytölle. Hän tiesi, ettei hänen aikansa ollut kaukana, joten hänen oli otettava kaikki irti tästä pienestä hetkekstä isomummuna.

Siinä samassa Beatrix huomasi jalkojaan heikottavan ja päätä huimaavan. Hän laskeutui rauhallisesti lattialle...

...ja vajosi ikiuneen. Biancaa ja Zellaa asia ei hätkähdyttänyt, mutta koko muu perhe meni aivan suunniltaan surusta. Erityisesti Cedrikille tämä oli rankkaa ja Jada koitti tukea miestään mahdollisimman paljon.

"Eihän se takaisin äitiäsi tuo, mutta nyt meillä on Zella, joka tarvitsee meitä", nainen sanoi järkevästi ja halasi Cedrikiä lohduttavasti.

**

Hautajaisten jälkeen Cedrik itki vielä viimeisen kerran äitinsä kuoleman johdosta.

"Hyvästi, äiti, sä olit mitä upein ihminen ja selvisit niin monista vaikeuksista, että kuka tahansa ei siihen olisi pystynyt. Voi äiti, mä jään niin kaipaamaan sua."

**

Ainoa asia, mikä sai Biancan liikkeelle, oli hänen elämänsä talon ulkopuolella. Elizabeth oli kutsunut tytön romantiikkafestareille ja Bianca oli kuin uudesti syntynyt. Hän nauroi, hän oli eloisa ja normaali oma itsensä. Hän oli unohtanut tyttärensä.

"Hei, köriläs, mun nimi on Bianca ja sun vaatteet näyttäis hyvältä mun lattialla", tyttö flirttaili estottomasti miehelle, joka sattui istumaan hänen viereensä. Mies otti flirtin vastaan, vaikka kertoikin olevansa naimisissa. Bianca löi vain lisää vettä myllyyn eikä mennyt aikaakaan, kun kaksikon välillä oli selvästi latausta.

"Jos mä en asuis mun poikaystävän vanhemmilla, mä veisin sut heti kotiin ja repisin sut ulos noista vaatteista", Bianca sanoi ja siirtyi lähemmäs miestä, joka vastasi samalla mitalla takaisin.

"Voi helvetti, mun vaimokin on kotona, niin sinne ei voida mennä, mutta ehkä joku päivä, beibe."

"Ehdottomasti, milloin vaan."

"Voi luoja, sä olet rivo tyttö, etkös olekin?"

"Jos sä niin haluat."

"Mä todellakin haluan."

**

"Kuule, mä ymmärrän, että sulla on jokin synnytyksen jälkeinen masennus, mutta ei tässä helppoa ole muillakaan. Silti kaikki yrittää, ja yrittää paremmin kuin sä. Isä löysi meille asunnon ja meillä on muutto huomenna, sitten kukaan ei ole auttamassa enää Zellan kanssa. Sun täytyy tsempata", Dominik aloitti keskustelun kihlattunsa kanssa tämän palattua kotiin. Bianca meni hetkeksi hämilleen ja aukoi suutaan ilman mitään sanottavaa.

"Anteeksi, rakas, mä en... Mä en vaan jotenkin osaa tätä juttua. Mä en osaa olla tytön kanssa. Ehkä kaikki helpottaa, kun meillä on oma koti. Ja saanhan mä sitten ottaa sen koiran? Se on mun yks hartaimmista haaveista ja se voisi auttaa tän masennuksen kanssa", Bianca sanoi lopulta.

"Tietenkin, rakas, mä en ikinä kieltäis sulta mitään", Dominik lepersi ja veti tytön rakastavaan halaukseen.

"Ajattele, meillä on oma pieni perhe ja huomenna myös oma pieni koti kaupungissa", Dominik huokaisi Biancan kaulaa vasten.

"Uskomatonta", Bianca mumisi.

"Mä rakastan sua, muru."

"Mäkin rakastan sua."

**

Myöhemmin samana iltana Dominik rauhoitteli itkevää Zellaa. Hän leperteli ajatuksiaan tytölle, joka rauhoittui pikkuhiljaa kuunnellessaan isänsä ääntä.

"Kyllä kaikki vielä järjestyy, pikkutyyppi, mä lupaan sen sulle. Äitikin vielä joku päivä osaa olla sun kanssas ja meistä tulee kamalan onnellisia. Sulle laitetaan hieno oma huone meidän uuteen kotiin ja sä saat kasvaa kaupungin vilskeessä. Eikä Charlie asu kaukana siitä meidän uudestä kodista, sä tuut tykkäämään siitä tädistä! Vaikka se ei kyllä olisi imarreltu, jos kuulisi mun sanovan sitä tädiksi, mutta ethän sä kerro kellekään. Ja Dharmasta sä saat kaverin kun vähän kasvat, teillä ei ole kuin kolmisen vuotta ikäeroa. Kyllä kaikki järjesty..."

**

Pahoittelen pientä taukoa jälleen, mulla ei ole ollut aikaa kirjoittaa kun meidän eräs ystävä tuli väliaikaisesti asumaan meille. En ole saanut oikein aikaisiksi istua koneella ja kirjoittaa mitään. :/ Mutta kyllä se taas tästä, pitää yrittää aina kun vaan kerkeää niin kirjoittaa! Seuraavasta eteenpäin seurataan Dominikin eloa kaupungissa, kuinkahan tuo mahtaa lähteä sujumaan?

31. osa - Uutta kohti

*Uuden talon esittely*

Beatrixin huone

Danielin huone

Dorianin huone

Desiren huone

Dominikin huone

**

Uusi talo toi mukanaan uusia harrastuksia, mitä kellekin. Jada rakastui mehiläisten hoitoon ja alkoi myöskin tehdä kukkasidontoja aina kun kerkesi. Ei hän kovin taitava ollut jälkimmäisessä, mutta se toi hänelle hyvän mielen, joten kukaan ei sanonut mitään pöydille ilmaantuneista omituisista sidonnoista.

**

Maanantaina Dominik oli viimein kutsunut Biancan heille kylään. Nuorella pojalla oli, no, nuoren pojan hormoonit ja sitä myöten tulleet suunnitelmat tytön yöksi pyytämisestä. Hän oli melko varma, etteivät hänen vanhempansa välittäisi, vaikka tyttö olisi heillä yötä. Häneen luotettiin aika lailla, olihan hän aina hoitanut vastuullisesti koulunsa ja kaikki vastuullaan olevat kotityöt.

Bianca autteli Dominikia tämän kouluprojektissa ja pojan vanhemmat katsoivat suotuisin silmin tyttöä, eivätkä tosiaan olleet lainkaan vastaan sitä, että tyttö heille jäisi yöksi. Cedrik nykäisi kuitenkin pojan hieman sivuun ja muistutti ehkäisystä. Mies ei ollut valmis vielä isovanhemmaksi, eikä varmasti olisi Jadakaan, vaikka tälle ei tullut mieleenkään, että hänen pieni poikansa voisi harrastaa seksiä.

Miten väärässä Jada saattoikaan olla. Dominik vei Biancan ylös huoneeseensa ja kuiskasi käheästi tämän korvaan.

"Sä olet niin kaunis, haluaisitko sä...?"

Bianca kikatti hermostuneena ja nyökkäsi sitten posket punaisina helottaen.

Dominik veti tytön seisaalleen ja painoi huulensa vaativina tämän huulille. Toinen käsi eksyi tytön hiuksiin ja toinen vaelsi aina vain alemmas, kunnes saattoi puristaa varovaisesti pakaraa. Bianca voihkaisi Dominikin suuhun ja sai pojan itsevarmuuden kohoamaan pilviin.

Pian he makasivat jo sängyllä jatkaen edelleen suudelmaa. Dominikin kädet vaelsivat ympäri Biancan kehoa, pysähtyivät vain rintojen ja pakaroiden kohdalla tehden hierovia liikkeitä. Molempien hengitys oli kiivasta ja Dominikin housuissa pakotti vietävästi. Biancan polvi hänen haarojensa välissä kiusaavasti hangaten oli melkein liikaa nuorelle pojalle.

Biancan irrottaututessa suudelmasta hetkeksi, Dominik päätti viedä loppuun aloitetun toiminnan ja vetäisi housunsa omat sekä Biancan housut pois tieltä. Sitten hän työntyi tytön sisään onnensa ja kiimansa huipussa, eikä mennyt aikaakaan kun molemmat tulivat valittaen hiljaa, ettei kukaan kuulisi.

**

Kuukaudet kuluivat ja elämä rullasi omalla painollaan. Oli koittanut kolmosten syntymäpäivä, mutta valitettavasti Jada tai Cedrik ei voinut jäädä töistä pois seuratakseen nuorimmaistensa kasvua. Dominik oli tehnyt juhlan kunniaksi juustomakaroonia syötäväksi ennen kakkuun koskemista.

Ensimmäisenä vuorossa oli tietenkin vanhin kolmosista, Dorian. Sitten Daniel ja lopuksi Desire. Kaikki toivoivat kovin erilaisia asioita kynttilöitä sammuksiin puhaltaessa. Desire rakkautta, Dorian taikavoimia ja Daniel eläinystäviä.

Dorianista kasvoi komea nuori mies, jonka tyylitajussa oli toivomisen varaa. Arvaamaton luonne sai hänet pukeutumaan kuin arpomalla valittuihin vaatteisiin. Uudeksi luonteenpiirteekseen hän kehitti luonnollisen kokin taidot. Olihan hän jo lapsena rakastanut kokkailua.

Daniel kehittyi kissoja rakastavaksi teiniksi. Hän toivoi niin kovasti, että hänen vanhempansa suostuisivat ottamaan heidän perheeseensä hänelle kissan. Se sopi hänen jo tuittupäiseen luonteenseensa todella hyvin, osasivathan kissatkin olla erittäin tuittupäisiä.

Desire vaihtoi hiusvärinsä pois heti punaisesta. Hän oli aina inhonnut sitä, että hänen hiuksensa olivat kuin kopio kahdesta hänen veljestään ja jokaisesta serkustaan. Hän oli aina kadehtinut Dominikin vaaleita hiuksia, mutta päätyi ensin kokeilemaan vaaleanpunaista, jonka varmasti vaihtaisi vaaleaan kunhan kyllästyisi shokkivärjättyyn hiustyyliin.

Luonteeltaan hän oli nyt siistin simin lisäksi huolehtivainen. Hän kaipasi omaa perhettä, omaa puolisoa, kokonaista elämää rakkauden täyttämänä.

**

Danielin toive oli toteutunut seuraavana päivänä kun perheen teinit palasivat kotiin koulusta. Kissanpentu sai nimekseen Monster, mikä nyt kuulostaa tavalliselta teinipojan antamalta nimeltä. Monster oli läheisyydestä ja leikkimisestä pitävä kissanpoika, jolle Danielin kaikki huomio suuntautui tuosta päivästä eteen päin.

**

Dominikilla oli erilaiset asiat mielessään. Kun Bianca ei suostunut tulemaan sillä hetkellä kuin vanhempien poissa ollessa käymään, tuli molemmille käsille käyttöä, toinen piteli puhelinta ja toinen... Krhm... No, kyllä varmaan tiedätte.

**

Jada ja Cedrik rakentelivat hiekkalinnoja ahkeraan, nyt kun kukaan muu ei enää käyttänyt lasten leikkipaikkaa. Molemmat nauttivat suunnattomasti tästä lapsellisesta tekemisestä kaikkien työjuttujen ja opiskelujen ohessa. Jada oli siirtynyt journalismi-uralta potkujen (hän oli paljastanut pomonsa vilpillisen käytöksen) myötä freelancekirjailijaksi ja siitä riitti näin alkuun kovasti stressiä. Cedrik ei tuntunut saavan opiskelujaan purkkiin sitten millään, vaan joutui uusimaan tuon tuosta lisää kursseja. Nyt onneksi näytti jo siltä, että enää kauaa tämä opiskelijaelämä ei voisi jatkua.

**

Dahlia ja Derrick olivat usein Cedrikin perheen luona käymässä ja teinit viihtyivät hyvin yhdessä. Alettuaan seurustella vakavasti Dominik oli alkanut viettää enemmän aikaa taas kotona, eikä luuhannut aina ostarilla kavereidensa kanssa. Poika vaikutti muusta perheestä kovin vakavalta näinä päivinä, mutta kun tämä ei kellekään kertonut, mikä mielen veti niin vakavaksi, ei perhe vainonnut häntä sen enempää.

**

Eräänä päivänä Dominik oli kutsunut Biancan ulos hengailemaan kanssaan. Hänen taskussaan poltteli jokin, mikä sai hänet erittäin hermostuneeksi. Hänellä ja Biancalla oli salaisuus, josta kukaan ei tiennyt, paitsi lähimmät ystävät. Bianca asui asuntolassa, joten hänen vanhempansakaan eivät tienneet mitään, mutta kauaa tilanne ei voinut pysyä enää sellaisena.

Bianca katseli kun Dominik kokeili kuplapuhallinta ja kertoili perheensä edesottamuksista. Hän oli hyvin, hyvin stressaantunut tilanteesta. Ei hänen elämänsä ollut pitänyt mennä näin, hän ei edes tiennyt oliko aiemmin tehnyt oikean ratkaisun... Dominik oli kyllä tukenut häntä kaiken aikaa todella upeasti ja hän luotti pojan rakkauteen, mutta...

"Siellä se meidän pieni tyttö kasvaa, voi miten isi sua odottaa!" Dominik leperteli Biancan vatsalle saatuaan kuplien puhaltelusta tarpeeksi.

"Saisi se vielä hetken pysytellä siellä", Bianca sanoi hieman tärisevällä äänellä. Hän ei erityisemmin ollut äiti-sim. Tai ylipäänsä edes perhe-sim. Dominikia hän rakasti, mutta osaisiko hän rakastaa tätä olentoa, joka kasvoi hänen sisässään?

"Bianca, mä... Mulla on sulle asiaa, kysymyksiä itseasiassa", Dominik sanoi ja suuteli tytön käsiä.

Sitten hän polvistui yhden polven varaan ja kaivoi taskustaan halvan sormuksen.

"Muru, mä rakastan sua ja sitä pikkuista, jota sä kannat sisälläsi. Menisitkö sä mun kanssa kihloihin ja muuttaisit meille asumaan?"

"Entä sun vanhemmat?"

"En mä usko, että niillä on mitään sitä vastaa kun ne kuulee koko tilanteen. Enkä mä ajatellut, että me elettäisiin pitkään mun porukoilla, mä olen säästänyt rahoja ja mä uskon, että pian mulla on varaa vuokrata meille asunto kaupungista. Sinnehän sä haluat muuttaa?"

"Voi, kyllä, Dom. Tää on ihan täydellistä."

"Sä siis suostut?"

"Tietenkin!"

**

Tätä vähän pohjustin viime osassa jo. :D Olisiko Dominik teistä hyvä tarinanjatkaja vai joku muu lapsista? Alunperin olin ajatellut Desireä jatkamaan tätä tarinaa, mutta Dominikille mulla olis selkeät tulevaisuuden juonikuviot valmiina (plus punapäägeenistä ois hauska päästä eroon :'D). 

Tarinaan tulee luultavimmin muutoksia, ainakin jos Domilla lähdetään jatkamaan, kunhan saan sen muutettua pois kotontaan kaupunkiin. Oon kyllä ikävöinyt jo kaupungissa asumista, kun tässä tarinassa ollaan pysytelty poissa sieltä alun jälkeen ja paljon muilla perheillä en ole pelannut. 

(Jatkoa tulikin todella nopeasti, innostuin kirjoittamaan tätä tarinaa taas ja haluan teidän mielipiteen, että voin jatkaa nopeasti tämän kirjoittamista useamman osan verran! Nyt mulla on vaan yhteen osaan valmiina kuvat ja sitä enempää mä en vielä voi kuvata tai kirjoittaa, ennen kuin suvun jatkaja on selvillä. :D)

Ja vielä tähän loppuun, sukupuu!